top of page

Miljöö

Eletään vuotta 1860, rauhan ja edistyksen aikaa. Valtaistuimella nököttää kuningatar Victoria, jonka silmäin alla kukoistaa koko kaunis Britannia imperiumeineen. Teollistuminen on muuttanut maailmaa pysyvästi - sitä hallitsevat raha, tiede ja teräs, kaupungeissa ovat jatkuvasti läsnä tehtaat, junat ja hevosvetoiset raitiovaunut. Samalla, kun teknologia harppoo hyvää vauhtia eteenpäin, ovat tavallisten ihmisten mielissä vahvasti esillä perin konservatiiviset arvot. 

 

Magian tulosta maailmaan on kulunut pian kolmekymmentä vuotta, ja pikku hiljaa sen taitajat ovat alkaneet järjestäytyä,  oppia toisiltaan ja alustavasti luokitella taikuutta. Yliluonnollisuus harjoittajineen, ihailijoineen ja tutkijoineen herättää kuitenkin yhä epäilyksiä suurimmassa osassa maailmaa ja Englantiakin. Ehdoton poikkeus tässä suhteessa on nelisenkymmentä kilometriä Lontoosta pohjoiseen sijaitseva Westercliff, roolipelin päätapahtumapaikka, joka on noussut pienestä maalaiskylästä maailman magian pääkaupungiksi. Magian saapumisen oletetaan tapahtuneen melko lähellä kaupungin paikkaa, sillä sen alueella yliluonnolliset kyvyt olivat jo alussa yleisempiä kuin muualla. Siellä vallitsee kaiken kaikkiaan paljon vapaamielisempi ilmapiiri, joten Westercliff vetää jatkuvasti puoleensa niin maageja kuin muuten vain boheemimmasta elämästä haaveilevia.

Magia

Yleistä magiasta

Taikuus on suhteellisen uusi asia, sillä sitä havaittiin tiettävästi ensimmäisen kerran 15.2. vuonna 1831. Tästä syystä sen kaikista muodoista, pitkäaikaisista vaikutuksista tai täydestä potentiaalista ei ole vielä saatu selvyyttä vaikka ilmiö onkin herättänyt tietyissä piireissä laajaa huomiota - magiaa epäillään niin tieteeksi kuin saatanalliseksi synniksikin, yleisin maagien keskuudessa vallitseva käsitys tosin laskee sen aivan omaksi lohkokseen tieteen ja taiteen rinnalla. Ei ole tietoa, periytyykö taipumus magiaan, mutta kaikki maagisin lahjoin varustetut lapset alkavat murrosiän kieppeillä osoittamaan selviä merkkejä siitä - esineet voivat noin vain leijua orastavan maagin ympärillä, hän voi nähdä unissaan muualla tapahtuvia asioita, sytytellä ja sammutella kynttilöitä ajatuksillaan, ylipäätään mitä tahansa eriskummallista voi tapahtua. Lahjoja on syytä harjoittaa mahdollisimman pian, sillä muuten taikuus melko varmasti katoaa henkilöstä aikuisikään mennessä.

 

On olemassa lukemattomia eri tapoja harjoittaa magiaa, mutta niitä kaikkia yhdistää yksi asia: ensin velhon on hankittava voimaa joko ympäristöstä vetämällä tai ennakkoon magialla täytettyjen taika-aineksien ja -juomien muodossa. Voimaa löytyy lähes kaikenlaisista ympäristöistä, joissa vain on jonkinlaista energiaa, mutta aloitteleville tai muuten vain heikommille maageille tuli ja juokseva vesi ovat käyttökelpoisimmat lähteet. Kerätäkseen voimaa velhon on keskityttävä, löydettävä lähteensä, ja tahdon sekä ruumiin voimin pakotettava se itseensä käyttöä varten. Tämä prosessi voi voiman määrästä riippuen aiheuttaa niin fyysistä kipua kuin huimausta ja sekavuuttakin, mutta monet kokevat yhden suuren annoksen olevan yksinkertaisempi tapa kuin monen pienen, sillä kerran otettu voima voi pysyä käyttäjällään jopa kuusi tuntia ellei tämä kuluta sitä loppuun jo aiemmin. Mikäli kerralla saatu voima-annos kuitenkin on selvästi liian suuri, voi siitä seurata täydellinen maagisen ja fyysisen kontrollin menettäminen, psykoosi tai jopa kuolema. 

 

Magian lajit

Kun voimaa on saatu, on se mahdollista käyttää loitsuun, riimuun, manaukseen tai lumoukseen. Jaottelu on karkea, ja eri magian lajeissa on siellä täällä havaittavissa selviä päällekkäisyyksiä.

 

  • Loitsiminen on sitä, kun maagi -yleensä loitsuun liitettyjen sanojen ja/tai liikkeiden avustuksella- kanavoi voimansa suoraan saavuttaaksen jonkin tietyn vaikutuksen. Loitsuja on kuin meren mutaa, ja niitä kehitetään koko ajan uusia, joten monet pitävät loitsimista magian muodoista tärkeimpänä. Vaikka loitsiminen onnistuu ilman puhettakin, on pelkän keskittymiskyvyn varassa toimiminen monin verroin vaikeampaa ja riskialttiimpaa kuin oikeiden sanojen mutiseminen, hokeminen tai huutaminen. Loitsun voi yleensä langettaa millä kielellä tahansa, sillä sanojen merkitykset ovat tärkein asia. Poikkeuksia tähän sääntöön ovat jotkut manaukset, jotka toimivat vain tietyillä vanhoilla kielillä.

  • Riimuja on hiljattain alettu kutsua omaksi magianlajikseen, joskin niitäkin voidaan yhä tarkastella eräänlaisina loitsuina. Riimu on merkki, joko fyysisesti tehty tai puhtaasti maaginen ja vain luontihetkellä näkyvä, jonka velho asettaa haluamaansa paikkaan. Se pysyy toimimattomana, kunnes se laukaistaan (tai kunnes se haihtuu pikku hiljaa pois, riimusta riippuen muutamassa tunnissa tai vasta vuosisatojen kuluessa). Riimun luoja itse voi laukaista sen milloin haluaa, mutta on myös mahdollista säätää riimu toimimaan tietyn ajan kuluttua tai vain, kun sen alueelle astuu tietynlainen henkilö tai olento (riimutaikuus ei vielä ole tasolla joka mahdollistaisi henkilökohtaisten riimujen luomisen, joskin sitä lähestytään koko ajan jos runologeja on uskominen). Myös tavalliset ihmiset, joilla ei ole maagisia kykyjä, voivat valmistaa yksinkertaisia riimuja, mutta oikeasti tehokkaiden riimujen kanssa heikäläisistä ei yleensä ole mihinkään. 

  • Manatessaan eli konjuroidessaan velho käyttää tiettyä loitsua ja/tai erityisiä aineksia kutsuakseen olentoja meidän näkyvän maailmamme ulkopuolelta. On vielä epäselvää, mistä manauksen kohteet tarkalleen ottaen tulevat, mutta sen selvittäminen on pikku hiljaa tullut yhä ajankohtaisemmaksi kysymykseksi. Esille on mahdollista manata muun muassa henkiä, demoneja ja jumalolentoja, mutta maagin on syytä pitää huoli ettei manauksen kohde vain pääse irti - sellaisesta voisi helposti seurata tuhoa. Manauksen kohde pysyy harvoin maan päällä muutamaa hetkeä kauempaa, ellei se karkaa tai ellei maagi hanki sille suostuvaista isäntää (ja usko pois, se on vaikeaa).

  • Lumous voi periaatteessa olla loitsu tai riimu, mutta käytännöllisistä syistä lumoamista käsitellään omana taikuudenlajinaan. Kaikkia lumouksia yhdistää se, että ne saavat aikaan pysyviä muutoksia jossain esineessä. Esimerkiksi aseen terän voi lumota polttamaan vastustajaa, neulan luomaan ompeleet itse tai luudan hoitamaan lakaisun omin voimin.

  • Alkemia, joka ei varsinaisesti ole magian laji, kattaa taikajuomien ja kaiken maailman yrttirohdosten keittelyn, maagisten räjähteiden kasaamisen ja ylipäätään kaiken sellaisen, missä magiaa käytetään "oikean" tieteen apuna erikoisempien tulosten saavuttamiseksi. Osaava alkemisti on usein myös kyvykäs maagi, mutta silkalla tiedolla pystyy heikkovoimaisempikin pötkimään varsin pitkälle.

 

Yllä olevalta listalta kiistanalaisen asemansa vuoksi pois jätetty ennustus tarkoittaa tulevaisuutta koskevaa näkyä, jonka maagi saa joko unessa tai valveilla, kristallipallon ja yrttien avustuksella tai ilman. Ennustamisen lahja on harvinainen, noin yhdellä sadastatuhannesta, ja sitä voi esiintyä myös niillä jotka muuten eivät ole taipuvaisia magiaan. Ennustajaksi, profeetaksi tai selvännäkijäksi kutsutaan henkilöä, jonka näyt kertovat yhdestä tulevaisuudesta joka saattaa tapahtua tai olla tapahtumatta ennustuksen kohteena olevan henkilön valinnoista riippuen. Oraakkeli sen sijaan on ennustaja, jonka näyt toteutuvat aina ja poikkeuksetta, juuri kuten oraakkeli ne on nähnytkin. Lienee sanomattakin selvää, että oraakkelin lahja on vielä tavallista ennustamistakin harvinaisempi ja arvostettu niiden keskuudessa jotka pitävät ennustamista vakavasti otettavana magian muotona. 

 

Ei ole olemassa kiveen hakattuja rajoituksia siihen, mitä taikuudella voi tai ei voi tehdä, mutta nyrkkisääntö on että vahvempi tai monimutkaisempi taikuus vaatii enemmän kykyjä ja vaivannäköä. Loitsun avulla voi vaikkapa langettaa illuusioita, teleportata, syöstä hiekkaa ja tulta vastustajaa päin, lukea ajatuksia (huomaathan, että jokainen maagi aistii aina toisen käyttämän magian, ja pystyy siten myös puolustautumaan, joten mieleen pääseminen on hyvin monimutkaista) luoda aidontuntuisia mutta kuitenkin magiasta koostuvia vaatteita, lumota esineitä, saada patsaan kävelemään tai esimerkiksi kuroa haavan kiinni lihassyy ja verisuoni kerrallaan. Riimu voi olla muun muassa ansa, räjähde tai suoja. Taikajuomalla voi saavuttaa näkymättömyyden, olla syömättä yli-inhimillisen pitkän ajan, vaipua horrokseen tai vaikka tuntea toisen samaa juomaa nauttineen tunteet. Edellä mainitut ovat vain, korostan, vain ja ainoastaan esimerkkejä, ja innokas maagi voi jatkuvasti venyttää niin mielikuvituksensa kuin tiedettyjen mahdollisuuksienkin rajoja. 

 

Maagiset tieteet

Varsinaisen taikuuden lisäksi on syntynyt myös koko joukko magiaa ja yliluonnollista tutkivia aloja, joidenkin sanoin "tieteitä", joita varsinainen tiedeyhteisö tosin toistaiseksi katsoo alta kulmain. "Maagisten tieteenalojen" yhteisö on tiivis ja aktiivinen, vaikkei yhdessäkään niistä vielä ole tarjolla virallista opetusta. Westercliffin kirjakauppojen hyllyille tupsahtaa tämän tästä maagis-tieteellisiä julkaisuja, ja kaupungin kahviloissa kokoontuu yksi jos toinenkin asialle omistautunut seura. Niitä voivat harjoittaa myös ne, joilla ei ole minkäänlaista maagista potentiaalia, mutta moinen on toistaiseksi melko harvinaista. Aloja syntyy lisää vähän väliä, mutta tässä yleisimmät joista useimmille on kehitetty vierasperäiset nimetkin (koska kukapa haluaisi kutsua itseään manaustieteilijäksi kun voi olla konjurologi):

 

  • Magikologia eli yleinen magiantutkimus

  • Inkantatiologia tutkii ja luokittelee loitsuja

  • Runologia keskittyy riimuihin

  • Konjurologia tutkii manauksia ja manaamista

  • Monstrologia on taikaperäisten henkien, olentojen ja hirviöiden tiede 

  • Profetologia, eli ennustusten ja näkyjen tutkimus

  • Magialääketiede,  vielä lapsenkengissä oleva ala jolla epäillään olevan paljon merkitystä tulevaisuudessa, soveltaa taikuutta lääketieteellisiin tarkoituksiin.

 

bottom of page